Leena Välimäki -LENTSU-

Oma kouluttaja-urani alkoi V. -98 oman koirakerhon riveissä lähes sattumalta ja pikku hiljaa se on laajentunut lähes kokopäiväiseksi hommaksi. Koulutuksissani on vuosien aikana käynyt lähes kaikenrotuisia koiria, omine omituisuuksineen. Olen kouluttajana aina -koirien puolta- eikä koiraansa epäreilusti kohteleva ohjaaja juurikaan saa minulta sympatiaa. Koiralle pitää mielestäni ensin opettaa asiat ja sitten vasta vaatia opittu asia, oikotietä onneen ei ole, eikä kikkakolmosilla pärjää pitkälle.

Toko on mielestäni superhieno laji, oikein opetettuna ja ohjattuna se on saumatonta yhteistyötä koiran ja ohjaajan välillä. Toko on iloista tottelevaisuutta kaikissa tilanteissa. Kilpalajina se kuuluu sarjaan -koskaan ei tule valmista-, liikkeet voi aina tehdä vähän paremmin ja paremmin, hiottavaa riittää koko koiran eliniän, ohjaajan oma täydellisyyden tavoittelu ratkaisee sen, minkä verran sitä pilkkua viilataan..

 V. 2005 sain myös toko ylituomarioikeudet. Syksyllä 2005 aloitin sivutoimisena tuntiopettajana Varsinais-Suomen maatalousoppilaitoksessa.
(Tmi) Jatsikka on työllistää minut kesäaikana kurssien ja viikonloppukoulutusten kautta.

Saavutukset omien koirien kanssa;

Suomenlapinkoiranarttu KARA (1997-2008)
(Kettuharjun Baksu Bertha)
FIN TVA
Tokon maajoukkueessa 2000, 2001, 2002
TOKO MM-12 2002
Tokon joukkuepronssia 2000
Tokon joukkuehopeaa 2001 & 2002
SM-pronssia 2000
PIIRINMESTARUUSKULTAA 2000, 2001, 2003, 2004
Piirinmestaruushopeaa 2005
Piirinmestaruuspronssia 1999, 2002
KENNELLIITON VUODEN TOKOKOIRA 2001

bordercollieuros JATSI (synt. 23.4.2002)
(Tending Blackie)
SUOMEN & RUOTSIN & NORJAN TOTTELEVAISUUSVALIO
POHJOISMAIDEN TOTTELEVAISUUSVALIO
POHJOISMAIDEN MESTARUUS 2004
PM-6 2005
PM-7 2006
PM-3 2008
SUOMENMESTARUUS 2005 & 2007 & 2009
SUOMENMESTARUUS HOPEAA 2006
SM-5 2004
SM-6 2008
MM-PRONSSIA 2006 & 2009
Tokon maajoukkueessa 2004-2009, joukkue MM-kultaa 2006 & 2009, PM-kultaa 2008
Joukkuesuomenmestaruus 2003
Piirimestaruus 2005 & 2007
Piirinmesruushopeaa 2004
Joukkuepiirinmesruus kultaa 2004 & 2005 & 2007
Sbcak vuoden tokokoira 2004 & 2005 & 2006
Tsaun vuoden tokokoira 2004, 2005, 2006, 2007
-Agilityssa kisaa kolmosissa

bordercollie uros ToTo (synt. 27.6.2006)

(Tending Dazzler)
FIN TVA
Piirinmestaruushopeaa 2008
Piirinmestaruusjoukkuekultaa 2008

bordercollie uros Pepsi (synt. 6.7.2009)

(Rugersuper)
Aloittaa kisaamisen 2010..

©2009 jatsikka - suntuubi.com